Seuran esittely

HISTORAA LYHYESTI

Ampumaurheilu keskisessä Kymenlaaksossa eli Sippolan ja Anjalan pitäjissä (yhdistyivät v.1975-76 vaihteessa Anjalankoski -nimiseksi kaupungiksi, joka v. 2008 -lopussa liittyi Kouvolaan) on ollut jo ennen sotia tunnetusti hyvin laajalle levinnyttä.

”Kerrotaan, että Kymenlaakson ensimmäiset ampumakilpailut pidettiin joskus 1800 -luvulla Viialankylän Tompurinvuoren juurella eli entisen hyppyrimäen alastulopaikan läheisyydessä.

Silloisen Sippolan ja varsinkin Myllykosken ”pystykorvan” käyttäjät olivat tunnettuja ja huomioon otettavia ampujia ei vain laaksokunnassamme, vaan muuallakin maassamme. Muistamme, että Pentti Tammilehto ampui Mikkelissä syksyllä 11.9.1937 20 laukauksen makuuammunnassa 300 metrin matkalta tuloksen 190 pistettä, mikä oli 2 pistettä virallista maailmanennätystä parempi. Keväällä 1939 Aaro Pokki puolestaan Sippolassa suoritetussa kilpailussa paransi sitä vielä yhdellä pisteellä eli tulokseen 191 pistettä.”

Pentti Tammilehdon taulu on nähtävissä Seuratalon sisäampumaradan seinällä.

Seuran jäsenissä ollut ja on edelleen muitakin huippuampumasuorituksiin yltäneitä urhelijoita. Lukuisia olympialaisissa-, MM-, EM- kisoissa Suomea edustaneita jäseniä ovat mm. Paavo Mikkonen v.1972 Saksa, Munchen, lajina villikarjuammunta 50 m, Timo Hagman edusti myös Myllykosken ampujia jonkin aikaa 80-luvulla. Timohan oli v.1980 Moskovan olympialaisiisa 4. pienoiskiväärin 60 makuuammunnassa. Mikko Mattila v.1984 USA Los Angeles, lajina pienoiskivääri 60 ls makuu ja 3×40 ls, Juha Hirvi v. 1988 Etelä Korea, Soul, pienoiskivääri 60 ls makuu ja 3×40 ls ja Juhahan on edustanut Suomea siitä lähtien kaikkiaan 6 kertaa Barcelona 1992, Atlanta 1996, Sydney 2000 ( HOPEAA), Ateena 2004 ja Peking 2008. Hän on voittanut myös lukuisia arviokisamitaleita EM – ja MM-kisoissa, joista 1. v.1986 DDR:n Suhlissa 1986 pienoiskiväärin MM- HOPEAA polviammunnassa. Viivi Koivu, myöhemmin Nuottasaari (os.Villa) on Maailman Mestari pienoiskiväärin makuun 60 ls joukkuekisassa Lahdessa 2002 ja lukuisia muitakin MM ja EM -edustuksia. Antti Puhakka on edustanut Suomea lukuisissa MM – ja EM -kisoissa, muita MM tai EM -tasolle yltäneitä ampujia ovat olleet Anita Antintupa -Runberg, Kalle Hasu ja Jani Puhakka, joten ampumaperinteet Myllykoskella ovat suhteellisen pitkät.

Myllykosken Seuratalossa oli perustettu 4.10.1951 nimellä Keski-Kymen Metsästys- ja Ampumaseura, rekisteröity 12.9.1952 ja hyväksytty Suomen Ampujaliiton jäseneksi samana vuonna. Seuran ampumaratana oli aluksi Inkeroisten ampumarata, jonka pistooliradat oli uusittu ja väliaikainen pienoiskiväärirata tehty. Syksyn 1951 aikana hirviradat oli rakennettu kansainväliset mitat täyttävän Helsingin Malmin radan piirustusten mukaan Inkeroisten tehtaiden isännöitsijän majuri Jörgen Schaumanin ansiosta. 5.2.1959 perustettiin Inkeroisten Ampujat ja jo samana vuonna esiintyi ensimmäistä kertaa nimi Myllykosken Ampujat, joka jatkoi Keski-Kymen Metsästys- ja Ampumaseuran toimintaa.

Hevosmäen ulkoampumaradat ovat valmistuneet lokakuussa 1955, kun kesällä oli saatu vuokrasopimus Hevosmäki Oy:n kanssa 3,5 ha maa-alueen vuokrasopimuksesta 50 vuodeksi. 1960 -luvun alussa Saviniemestä tontille on siirretty entinen ampumamaja, joka toimii nykyisellään ampuma- ja retkeilymajana. Silloinen varastorakennus on nykyisin saunarakennus.  Katokset ovat valmistuneet vuonna 1966. Saunan ja ampumaratarakennukset omistaa Myllykosken Ampumaseura ja maja on Hevosmäki Oy:n omistuksessa. Ampumarata-alueen vuokrasopimusta on jatkettu myös tämän jälkeen. Vuoden 2009 lopussa uusittu Myllykosken Ampujien ja Hevosmäki Oy:n välinen vuokrasopimus, joka on voimassa v. 2040 loppuun saakka.

Jäsenistö on pääsääntöisesti Myllykosken lähialueilta, mutta myös muualla vakinaisesti asuvia henkilöitä on seuran jäseninä.

Seuran harjoittamat ampumalajit nykyisellään ovat

Pistoolilajit 10 m (ilmapistoolilajit), pistoolilajit 25 m, ilmakivääri 10 m, pienoiskivääri 50 m, olympiakivääri 10 (ilma-ase), hirviammunta 100 m, pienoishirvi 25 ja 50 m, luodikko 100 m.